Syksy on jo niin pitkällä että tuntuu välillä ettei päivänvaloa enää olekaan. Muutama kirkas aurinkoinen päivä nähtiin männä viikolla, mutta suurimmaksi osaksi se on tätä pilvistä vesisadetta. Kaikki lumetkin ovat kohta sulaneet. Toivon mukaan kohta sataisi lisää niin valostuisikin huomattavasti. Valoa elämään onneksi tuo nuo "lapsukaiset".

Pipan kanssa ollaan päästy jo "todellisen" treenaamisen makuun, varsinkin tottiksessa. Seuraamistahan sitä suurimmaksi osaksi tehdään ja nyt olen jättänyt kokonaan siinä hommassa makupalat pois. Ensin kun siirryin patukan kanssa treenaamaan seuraamista, meinasi itsellä usko loppua koska se oli sellaista hyppimistä ja aikalailla vähän sinne päin. Mutta nyt alkaa menemään homma jo hauskaksi kun huomaa miten neiti on tajunnut homman ytimen. Seuraaminen alkaa olemaan jo melko tiivistä ja paikan pitää ihan hyvin. Tarkkana saa olla vaan siinä ettei tee tuosta sellaista askel-askel-hyppy- seuraamista. Loikkii nimittäin melko herkällä, joten olen pitänyt sitä nyt koko ajan liinassa kun harjoitellaan. Intoa on Pipalla melkoisesti ja näyttää että iän myötä vaan lisääntyy. Osasyy voi olla myös puruissa käynti. Sisätiloissa olen aloittanut nyt paikallaolon harjoittelun rauhassa että siitä saadaan sitten ainakin varma. Ja eipä tuonne jäiseen maahan oikein pysty sitä maahan laittamaankaan. Sisällä otan aina myös sivulletuloa ja noudon alkeita. Huonekalut on kyllä aina vaarassa sisällä treenatessa.

Puruja otetaan nyt talvi aikaan maneesissa Kajaanissa. Eilen oli ensimmäiset maneesitreenit ja olipa mukava olla sisätiloissa, kun ulkona satoi kaatamalla vettä. Itse harjoitukset meni hyvin. Pipa ei ottanut minkäänlaista painetta maneesista eikä myöskään ensimmäisen kierroksen aikana samaan aikaan maneesissa treenaavasta toisesta koirasta. Uusi asia oli myös se ettei maalimies ollut näkyvillä ollenkaan kun halliin sisälle tulin. Molari oli piilon takana ja kun olin ottanut koiran sivulle istumaan, alkoi mokke antamaan pientä ääni-ärsykettä ja eipä siihen sitten muuta tarvittukaan. Pipa tiesi heti mikä on homman nimi. Haukulla ukko liikkeelle ja homma alkoi. Purussa Pipa alkaa olemaan jo melko rauhallinen, minä voin tulla jo useaksi sekunniksi alle ja jos se saa vajaan otteen, se korjaa sen heti. Se iskee myös jo melko voimakkaasti ja vastustaa oikeaan suuntaan. Hyvään suuntaan siis ollaan menossa. Seuraavalla kierroksella se merkkasi piilon heti halliin tullessaan. Eli senkin se hoksasi heti. Näin me saadaan sille se piilo tutuksi ja siitä on sitten hyvä jatkaa tulevaisuudessa piilon kiertojen harjoittelua ja piilotyöskentelyä muutenkin.

Mukava on ollut myös seurata sitä miten hyvin tuo kolmikko tulee toimeen keskenään. Yllättynyt olen ennenkaikkea Milistä. Pitäähän se Pipalle jöötä omalla tavallaan, mutta muuten niillä on hirveän hyvät välit. Meinasin hieraista silmiäni ensimmäisen kerran kun näin että Mili menee Pipan päälle nukkumaan. Nyt se nukkuu sen kainalossa melkein päivittäin. Pipa ei välitä mitään ja mikäpä sen mukavampaa kun tulee joku viereen joka vielä puhdistaa esim kainalot. Toivon mukaan niiden välit säilyy hyvänä vielä Pipan kasvaessakin. Pessi on sitten ihan omalukunsa. Se pitää Pipaa varmaan morsiamenaan. Hellyttävää katsoa kun se puhdistaa Pipan päätä ja korvia. Kun Pipa aloittaa juoksun, saa Pessin viedä kyllä mahdollisimman kauas. Saakelin tolppa-apina tekee kuitenkin temput.

Jaa, mutta pitää kai se lähteä hakemaan heput ulkoa pimeästä sisälle syömään. Seuraavaan kertaan...